Panteismin muodot

Panteismi ei ole järkälemäinen könttiuskonto. Panteismista on ollut olemassa varsin monia lajeja, jotka ovat olleet lähtöisin joko perinteisten uskontojen sisä- tai ulkopuolelta.

Panteistit ja panenteistit

Ensimmäinen käsittelemämme rajaviiva kulkee siinä, että missä suhteessa Jumala on materiaaliseen maailmaan nähden.

Ne, jotka uskovat Hänen olevan identtinen universumin kanssa sekä aineeltaan että laajuudeltaan, ovat panteisteja. Heillä voi olla keskenään eriäviä näkemyksiä siitä, onko kaiken perustana oleva aine materiaalinen (tieteellinen panteismi) vaiko hengellinen ja onko kaiken kokonaisuudella sellainen mieli tai tarkoitus, joka olisi suurempi tai erilainen kuin osiensa summalla.

Niitä, jotka uskovat Jumalan olevan läsnä materiassa ja kosmoksessa, mutta silti ulottuvan niitä laajemmaksi, kutsutaan panenteisteiksi^*. Useimmat kristinuskon ja Islamin edustajat ovat olleet panenteisteja. Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset ajattelijat (muut kuin Platonin seuraajat) ovat olleet panteisteja.

Näiden kahden ryhmän välinen ero saattaa vaikuttaa hyvin kapealta - varsinkaan kun panenteistit eivät sano juuri mitään siitä Jumalan kosmoksen tuolla puolen olevasta osasta. He jopa korostavat Jumalan mystisyyttä tällä kyvyttömyydellä. Maapalloon ja kosmokseen kiinnitetyllä arvolla on kuitenkin tärkeä ero. Se universumi ja elollinen luonto, joka on vain Jumalan osa, nähdään vähemmän ihmeellisenä tai merkityksellisenä kuin Jumalan koko kokonaisuus. Panenteisti keskittyy palvonnassaan mielessä olevaan Jumalaan. Panteisti vuorostaan keskittyy elolliseen luontoon ja sitä peittäviin taivaisiin.

Maailman hyväksyjät, maailman torjujat

Toinen jako, joka on oleellisempi sen kannalta, kuinka elämää eletään, kiinnittää huomiota reaalisen fyysisen maailman ja ihmisruumiin tarkasteluun.

``Maailman hyväksyjät'' panteistit uskovat, että luonnon ja ihmisruumiin fyysinen maailma on perimmältään hyvä. Heillä on yleisesti ottaen positiivinen suhtautuminen luontoon ja seksiin.

``Maailman torjuvat'' panteistit eivät anna mitään arvoa reaalimaailmalle tai ruumiille. Jotkut näistä uskovat niiden olevan vain harhakuvia, jotka on heijastettu allaolevaan tyhjyyteen tai täytisyyteen. Näihin kuuluvat monet hindulaiset ja buddhistiset panteistit, sekä kreikkalaiset eleaatikot.

Muut hyväksyvät materian olevan todellista, mutta uskovat sen olevan kehnompaa - joko muodoton tai kaoottinen väliaine, tai pahan ja pimeyden luomus. Tämä näkemys on yleinen renesanssia edeltäneissä kristillisissä traditioissa.

Maailman torjuvat panteistit eivät pidä elollista luontoa tai ruumiillista terveyttä kovinkaan suuressa arvossa. He suhtautuvat hyvin usein seksiin kuin se olisi suurin mahdollinen häiriötekijä haluttaessa löytää yhteys Jumalaan. Heidän uskontonsa ovat saaneet yleensä alkunsa laajan sodankäynnin, nälänhädän tai epidemian traumaattisina aikoina. Näissä tilanteissa maailman torjumisesta tulee sopeutumisreaktio, mahdollistaen ihmisten selviytymisen sietämättömissä olosuhteissa.

Tavallisina aikoina tälläiset asenteet kuitenkin sotivat sopeutumista vastaan. Ne toimivat kaikkea poliittista, sosiaalista ja ympäristön kannalta edullista kehitystä vastaan.

Maailmaan uskovat, maailmankieltäjät

Viimeinen suuri leikkaus erottaa ne, jotka uskovat maailman olevan todellinen niistä, jotka uskovat maailman olevan vain harhaa.

Kaikki maailmankieltäjät eivät kuitenkaan hylkää tai hyljeksi materiaalista maailmaa. Monet kiinalaiset ja japanilaiset buddhistit hyväksyvät maailmalla olevan jonkinlaisen ehdollisen todellisuuden, jonka ohitsekiitävästä kauneudesta tulisi nauttia.

Maailmankieltäminen on itsetuhoisaa tai itsessään ristiriitaista. Ollakseen täysin johdonmukainen, filosofin, joka tämän totuuden löysi, tulisi lakata syömästä, juomasta ja saarnaamasta löytöään ja maata paikoillaan kunnes kuolee. Koska hyvin harvat maailman kieltävistä filosofeista tekevät näin, voidaan olettaa vain harvojen heistä todella uskovan omiin oppeihinsa.

Monistit ja dualistit

On vielä yksi jako, nimittäin monististen ja dualististen panteistien välillä.

Dualistit uskovat, että universumissa on kaksi erityyppistä olomuotoa (substanssia) tai periaatetta. Toinen näistä on tavallisesti materia ja toinen mieli, sielu tai henki. Useimmat dualistit näkevät näiden kahden välillä olevan jonkinlaista jännitettä. Tämä jännitys voi olla yhteistyöhaluista ja luovaa - kuten on tapaus maailman hyväksyvien panenteistien kohdalla. Tai jännitys voi olla täynnä ristiriitoja; henki voi saavuttaa päämääränsä vain alistamalla ruumiin.

Monistit taai uskovat, että universumissa on vain yhdentyyppistä olomuotoa (substanssia). Tämä yksi olomuoto on materia-energia, koska se on se, jonka me kaikki voimme havaita.

Idealisteja, kuten Mahayana-buddhisteja tai kreikkalaisia eleaatikkoja, kutsutaan usein monisteiksi. He uskovat, että universumissa olisi vain yhtä olomuotoa, ja että tuo olomuoto on luonteeltaan henkistä. He eivät voi kuitenkaan voi jättää huomiotta sitä ilmiöiden maailmaa, jonka kanssa kaikkien, heidän itsensä mukaanluettuna, on tultava toimeen päivittäin. Heillä on todellisena ongelmana selittää terveen skeptiselle yleisölle, että miksi epätodellinen todellinen maailma vaikuttaa olevan olemassa, miksi se on meille kaikille sama, ja niin edelleen. Tästä syystä idealistit käsittelevät ja puhuvat yleensä kahdesta todellisuudesta: fenomenaalisesta, "illuusioisesta" todellisuudesta, jota useimmat ihmiset kutsuvat todelliseksi, ja enemmän "todellisesta" todellisuudesta, johon voi päästä käsiksi vain mielen kautta. Tästä syystä määrittelen idealistit tässä tekstissä dualisteiksi.