Panteistinen uskontunnustus
Mainittakoon, ettei panteismi ole suoranaisesti sama kuin luonnonuskonto, vaikkakin se on hyvin merkittävä lähestymistapa luonnonuskontoihin.
(Toim. huom.)
Taustaa uskontunnustukselle
Panteistinen uskontunnustus ei vastaa kristinuskon uskontunnustusta. Sitä ei ole tarkoitettu ulkoa opeteltavaksi tai ääneen luettavaksi kokoontumisissa (vaikkakin niin voi tehdä, osittain tai kokonaan, jos ryhmä niin haluaa), eikä jokaisen sanan tunnustaminen ole edellytys liittymiselle panteistiseen liikkeeseen.Tiedostamme, etteivät ihmiset ole zombeja ja päinvastoin kuin monissa muissa uskonnoissa, se olisi viimeinen asia jota haluaisimme heidän olevan. Jokaisella on jonkin verran erilainen näkemys maailmasta; jos heillä ei olisi, ei olisi mitään keskusteltavaa, eivätkä ajatukset kehittyisi.
Ihmiset hakeutuvat uskonnollisiin ryhmiin kun heillä on samankaltaisia uskomuksia, joten ennen ryhmään liittymistä on hyvä ymmärtää mitä ne uskomukset tarkalleen ovat.
Uskontunnustus on ensisijaisesti tarkoitettu jäsenille muistutukseksi uskomusten keskeisistä tekijöistä, sekä oppaaksi uskomuksiimme henkilöille, jotka harkitsevat liittymistään meihin. Siten he saavat hyvän kuvan siitä, keitä me olemme.
Uskontunnustus laadittiin viidentoista ihmisen yhteistyönä Tieteellisen Panteismin sähköposti-postituslistalla (listalle liittymiseksi katso The Scientific Pantheism mailing list). Ryhmä aloitti työskentelyn syyskuussa 1997 ja sai uskontunnustuksen valmiiksi saman vuoden joulukuussa. Päätökset tehtiin demokraattisesti, 75%:n enemmistövaatimuksella.
Koska sopeutumiskyky ja avoimuus uusille todisteille ovat perusarvojemme joukossa, Uskontunnustusta päivitetään säännöllisesti vastaavan prosessin mukaan.
Olemme nyt luomassa uutta organisaatiota näiden uskomusten
edistämiseksi ja paikallisten ryhmien luomiseksi. Jos mielipiteesi
ovat yhtenevät uskontunnustuksen kanssa, rekisteröidy
panteistisen liikkeen tukijaksi.
Panteistinen uskontunnustus
|
7.12.1997 Bruce Blaisdell Hilary Caws-Elwhit Bill Garrett Jan Garrett Henry Gibbard Paul Harrison Ron Hooft Deng Yongkang |
Julie Legge Jocelyn Markey Tor Myrvang Jeff Pitcher Bernt Rostrom Sue Williams Adam Yonce |
Paul Harrisonin kommentteja ja selityksiä joistain uskontunnuksen kohdista
Lähde: The Pantheist Credo: What Scientific Pantheists believe
