← Elokuvat

Arvostelut

Avaa osio napsauttamalla sen otsikkoa tai siirry elokuvan omalle linkitettävälle sivulle.

Jurassic Park – kansikuva

1993

Näin elokuvan alkujaan sen tullessa 1993. Otin sen tähän mukaan kulttuurillisen merkityksen vuoksi; en voi sitä laatuelokuvaksi sanoa, varsinkaan pääosanäyttelijä Sam Nealin keskitasoisen suorituksen pohjalta – tai vain huonon näyttelivalinnan.

Eräänlainen lastenelokuva tai perheklassikko tämä ehkä on. Siinä oli aikoinaan mielenkiintoinen dinosaurusten ajatus DNA:n rekonstruoinnista. Valitettavasti todellisuudessa meripihka ei DNA:ta säilö. Ehkäpä tuota ennemmin voisi hakea etsimällä lintujen perimästä sitä "alkuperäistä". Tosin kaikki linnut lienevät tulleet yhdestä lajista, joten sikäli viihdepuistossa voisi käydä aika tylsäksi. Tai riippuu tietenkin lajista...

Omat usein viittaamani lainaukset:
  • "Oh, yeah. Oooh, ahhh, that's how it always starts. Then later there's running and screaming."
  • "I'm simply saying that life, uh... finds a way."

Tässä osiossa ei ole vielä arvosteluja.

Tässä osiossa ei ole vielä arvosteluja.

Tässä osiossa ei ole vielä arvosteluja.

Syntyneet tappajiksi – kansikuva

1994

Ohjaaja: Oliver Stone
Alkuperäisnimi: Natural Born Killers
Katsottu: 13.11.1994

Elokuva on "romanttinen rakkaustarina" miehestä ja naisesta joista tulee Yhdysvaltojen suosituimmat joukkomurhaajat. Heidät esitetään mediahahmoina, joita kansa palvoo kuin elokuvasankareita ikään.

Tarina alkaa kahvilasta, jonka kaikki asiakkaat pari tappaa. Miespääosan esittäjä on mielipuolen näköinen geelitukkainen kaappi. Naispääosan esittäjä on herkullisen hoikka hipahtava tummaverikkö, joka osaa tapella paljan käsin paremmin kuin yksikään elokuvan mies.

Alun jälkeen esitetään parin ensitapaaminen tytön vanhempien luona. Kuvaus on loistavasti TV:n näyttämösarjoja parodioiva - yleisö nauraa taustalla ja hahmot pysähtyvät aina sopivissa kohdissa antamaan heille nauruaikaa. Pääosamies joutuu vankilaan kahdeksi vuodeksi autovarkaudesta, mutta hän pakenee sielä ja rientää tytön luo. Sitten pari tappaa tytön isän (joka käytti häntä hyväkseen) ja äidin (polttamalla), muistaen sanoa tytön pikkuveljelle, että "olet vapaa". Seuraa parin omatekoinen vihkiminen korkealla sillalla.

Elokuva jatkuu hillittömällä tappamisella, kuvaten hahmojen fantasiamaailmaa ja tunteita loistavin surrealistisin valaistuksin ja väkivaltavideopätkillä. Mukaan tulee "American Maniacs"-viihdeohjelma, joka on tehnyt parin murhatöistä kertovan jakson.

Pari jää kiinni ajauduttuaan bensiinin loputtua erämaassa pienessä majassa asuvan intiaanin luokse. Mies tappaa intiaanin vahingossa. He lähtevät karkuun, mutta taianomaisesti ilmeistyneet kalkkarokäärmeet purevat heitä. Puremista heikentyneinä he matkaavat kaupunkiin ja pääsevät supermarkettiin, josta yrittävät löytää vastamyrkkyä. Myrkky on loppu ja mies kysyy lisää kaupan apteekin hoitajalta. Tämä hälyyttää poliisin paikalle. Poliisi saa tytön kiinni ja häntä panttivankina käyttäen saa miehen myös kiinni. Pääetsivä on itse sadisti ja perverssi tappaja. Poliisit hakkaavat miehen rusinaksi TV-kameran edessä.

Oikeudenkäynti on mediatapahtuma, jota seuraavat kaikki "sankareiden" fanit, joista osa rukoilee kylteissään paria tappamaan itsensä. Pari joutuu suureen vankilaan, jossa kaikki vartijat ovat tietysti melkoisen väkivaltaisia, ja erityisesti johtaja, joka on täysi psykopaatti. Sitten em. viihdeohjelman juontaja pyytää lupaa haastatteluun miehen kanssa. Tämä järjestetään, josta muodostuu kiihkeä filosofinen väittely juontajan ja miehen välille. Juontajalla ei mene väittelyssä kovinkaan hyvin ja haastateltava saa esitettyä moraalisen oikeutuksen toiminnalleen. Samalla aikaa pääetsivä yrittää iskeä tämän tyttöä, joka sitten käy hänen kimppuunsa. Vankilassa syntyy vakava kapina ja sitten pääosamies pääsee irti ja saa vartijansa tapettua. Seuraa sairas splatteritaistelu vankien ja poliisien välillä. Pääosamies ottaa kuvausryhmän mukaansa ja menee hakemaan tytön. Tapettuaan pääetsivän pari aloittaa paon vankilasta. Niin, kamera on tietysti mukana koko ajan ja suorassa lähetyksessä. Ihmisiä kuolee tulitaistelussa varmasti satoja ja kaikki paikat ovat yltä päältä veressä. Myös juontaja innostuu tappamisesta ja ryhtyy siihen itsekin oikein innolla. Häntä ja poliisipanttivankia käyttäen he pakenevat vankilasta.

Paon jälkeen seuraa metsän siimeksessä viimeinen haastattelu juontajan ja "sankarien" välillä. Haastattelu tallennetaan nauhalle ja lopuksi päähahmot teloittavat juontajan, jotta kaikesta tulisi täydellistä. Loppukuvassa päähahmot matkaavat lapsiensa kanssa asuntoautossa ja vaimo on jälleen raskaana.

Analyysiä

Elokuva parodisoi loistavalla tavalla Amerikkalaista väkivaltaa ihannoivaa viihdettä, jossa väkivallasta tehdään svengaavaa ja "coolia". Toimintaelokuvien sankarit ovat tunteettomia tappajia, koneita, "hyviksiä", jotka tuhoavat persoonattomia ihmisobjekteja, "pahiksia". Sehän, että hahmo on "vihollinen", tarkoittaa, että hän on paha ja siis hyväksyttävästi tapettava. Psykopaateista tehdään sankareita, kuten uhrilampaissa.

Elokuvan kuvaustapa on todella loistavasti normaalia TV-mediaa matkiva. Kuvakset ja valaistukset ovat kuin suoraan musiikkivideoista. Tappamisesta on tehty runoutta, kaunista taidetta. Vain armottomat tappajat voivat luoda kauneutta ja tuntea rakkautta, muut ihmiset ovat saastaisia, itsekkäitä, alkukantaisten himojensa varassa eläviä eläimiä. Katsojia riepotellaan edestakaisin tappamisen ihannoimisella ja lopullisella tuomitsemisella.

Aikoinaan jotkin elokuvat olivat ns. "inhorealistisia" elokuvia, joiden "tarkoituksena" muka oli herättää katsojissa inhoreaktio välivaltaa kohtaan. Ongelma vain oli, että tätä käytettiin välittömästi vain markkinointikeinona elokuvaväkivallan hyväksymiselle. Tämä elokuva parodisoi noita kaksimielisiä elokuvia saaden katsojan miettimään kahdesti väkivaltamediakulttuurin järjellisyyttä.

On hyvä, ettei tästä elokuvasta tehty "komediaa", sillä silloin sen mediasatiiri ei olisi niin osuvan purevaa. Se leimattaisiin vain komediaksi, kuten muut niin monet muut satiirit. Elokuva on tarpeeksi sairaan väkivaltainen poistuakseen sekä komedioiden että toimintaelokuvien kategoriasta, siten luodessaan olemassaolollaan aidon, median moraaliin kohdistuvan kannanoton. Lisää tälläistä vielä muilla median ongelma-alueilla (Aistien Valtakunta täyttää kyllä pornokritiikin aukon).

Kauriinmetsästäjä – kansikuva

1978

Näyttelijät: Christopher Walken, Robert de Niro
Katsottu: PTV, 22.11.1994 (3. kerta)

Erittäin hyvä kuvaus Vietnamista, ja sodasta yleensä. Elokuvassa ei ole yhtään sellaista sekuntia, jossa sotaa esitettäisiin ihannoivasti. Elokuva sen sijaan kerää sodasta kauhuntunnelman, joka on hyvin verrattavissa tehokkaisiin kauhuelokuviin. Ei sellaisiin kauhuelokuviin, joissa on tarkoituksena hiemasen peloitella katsojaa ja sitten taas rauhoittaa, vaan sellaisiin, joissa painostava tunnelma on jatkuva ja vain voimistuu koko elokuvan ajan. Tästä syystä Kauriinmetsästäjän voi luokitella niiden hyvien sodanvastaisten elokuvien joukkoon, jotka eivät sorru väkivallan ihannointia himoitsevan elokuvakulttuurin ansoihin.

Tunnelmakuvaukset ovat hyvin aitoja. Usein erityisesti televisiosarjoissa yritetään käyttää aviopuolison surua epätoivoisesti tehokeinona kun yritetään pikaisesti saada aikaan myötätuntoa katsojalta. Yleensä siinä kuitenkin epäonnistutaan, sillä kyseinen asia on jo hyvin kulunut. Noissa massaelokuvissa hahmojen suru on vain motiivi pääsankarille tappaa kaikki vastustajat tai muuta vastaavaa. Kauriinmetsästäjässä sen sijaan tuo suru, tuo tunnelma, on itse koko elokuva. Elämässä on vain kaksi kaunista asiaa - rajaton rakkaus ja rajaton tuska.

Tässä osiossa ei ole vielä arvosteluja.

Tässä osiossa ei ole vielä arvosteluja.